Aina pitää olla kissakuvia! Niitä on luvassa tämän postauksen lopussa. Ensin kuitenkin muutamia kuvia ja kommentteja harrastuksistani.

 

Syyskuun alusta alkaen olen liikkunut melko säännöllisesti. Sitä innostusta ylläpitää urheiluvaatteiden shoppailu. Vaikka yleensä inhoan shoppailua, etenkin vaatteiden hankintaa, niin erikoisliikkeissä, kuten urheilu- tai lankakaupoissa ja kirppareilla, on mukava shoppailla.

 

XXL:stä tarttui mukaan urheilutopppi ja kauan kaivatut sisäliikuntakengät. Kriiteerinä kenkiin oli että olisivat kevyet ja kivanväriset. Verrattuna aiempiin raskaisiin 90-luvun aerobic -lenkkareihin, nämä ovat todella kevyet ja sirot!

urheilutoppi.jpg

sisakengat.jpg

 

Lähdin naapurin kanssa Partioaittaan jotta hän voisi kätevästi hyödyntää partiolaisalennustani. Samalla mukaan tarttui kauniit retkeilyhousut, joita pääsinkin testaamaan syyskuussa suunnistuskilpailureissulla sekä partiotaitokisojen rastilla kuun loppupuolella.

retkihousut.jpg

 

Aiemmin olen syönyt retkiruokaa joko jostain perusmuoviastioista tai light my fire -setistä (varhaisempi malli), mutta ainoana ruokailuvälineenä on pitkään ollut kaksi sporkkia. Nyt toinen niistä on katkennut, ja sen ainoan koin jotenkin riittämättömäksi, sillä kun ei voinut esim. hämmentää kuuman kattilan sisältöä, ja veitsiosa nyt on ihan onneton. Siksipä tuli hankittua aiemmin mainitusta XXL:stä kunnollinen ruokailuvälinesetti. Nämä on ihanan kevyitä, tosin lusikan muotoilu on jotenkin vähän vääränmallinen ja ruokailuvälineet yhdistävä klipsi on todella jäykkä käyttää. Kaipa näillä nyt pärjäilee kuitenkin. :)

 

Retkeilystä puheen ollen, lainasin juuri suuren osan retkeilyvälineitä ystävälleni, joka oli matkalla syyslomalla Kolille. Toivottavasti kohtelevat rakasta trangiaani kunnolla!

retkivalineet.jpg

 

Olen aika vähän päivitellyt partioharrastuksestani tänne. Ehkä tämän yhden kuvan voimin haluan kertoa vähän rakkaasta harrastuksestani. Kuva on otettu Johtajatulilla Lammin Evolla elokuun viimeisenä viikonloppuna, ja se kiteyttää aika hyvin persoonaani: päälläni on itsetehty villahuppari (käsillä tekeminen on tärkeätä), ranteessa on koruja tärkeistä paikoista/asioista: Viron värit sain vaihtariajaltani Tartosta, jonne pala sydäntäni jäi ja jonne on aina palattava muutaman kerran vuodessa, turkoosi voimakivikoru on puolalaisen kirjeystäväni tekemä, symboloi siis yhteyksiäni maailmalle ja kirjeenvaihtoharrastustani. Seuraavana on johtajatulien osallistumisranneke, joka kertoi majoitusalueeni sijaitsevan kauimmaisessa metsässä, koska halusin saada kunnolliset yöunet. Muuten siis tämä symboloikoon partioharrastustani ja luonnon tärkeyttä elämässäni. Helmikoru taas on muisto Afrikasta, mikä kertoo liikkuvuudestani ja matkustushalusta sekä loppumattomasta uteliaisuudestani maailmaa kohtaan.

johtajatulilla.jpg

 

Sitten niihin kissakuviin! <3

 

Todistusaineistoa siitä, että Peikko ja Leo ovat hengailleet samassa sängyssä ihan rauhassa. Nyt he ovat hieman taantuneet ja edelleen tappelevat. :/

kissatsangylla.jpg

 

Syksyn tullen on kiva kun meidän kämppä on sisustettu syksyväreillä. Leokin sulautuu jotenkin niin hyvin sisustukseen!

leosopiisisustukseen.jpg

 

Peikosta saa kyllä hölmöjä kuvia:

peikko2.jpg

pallokissa.jpg

peikkovaanii.jpg

peikontuoli.jpg

peikko1.jpg

 

Ylihuomiseksi varattiin syyslomamatka Kuopioon. Saatiin edullinen syystarjous, ja pidempi junamatka on juuri se, mitä olen jo jonkin aikaa kaivannut: voi rauhassa kirjoitella kirjeitä, lukea ja neuloa. Kuopiosta löytyi edullinen hotellikin. Seuraavana päivänä sitten takaisin, eli tuollainen pikareissu tiedossa, mutta odotan sitä siitä huolimatta innolla!

 

Loppuun stressistä kärsiville osuva runo savoksi:

"Elä kiireellä immeinen ihtees pilloo,
hermos jos männöö, onko siitä illoo?
Elä pikajunan vaahtia hössötä aena,
vuan päevälläkkii joskus piäs pehkuu paena.
Toppuuta joskus tuo tulinen tahti.
Kokkeele mittee on tuo ruokalevon mahti!
Kohta jo huomoot kuinka oes sommoo,
katkasta virta, antoo hermoille lommoo!
"

 

Tämä löytyi täältä blogista: http://hurmioitunut.blogspot.fi/2013/02/savolaisia.html