Olen tunnin päästä lähdössä kohti Tansaniaa, joten kaksi viikkoa tulee sitten hengailtua Afrikassa. Siispä koska olen jo pakannut kaiken, ajattelin postata kuvia edellisiltä reissuilta.

 

Alkuun kotimaanmatkailua.

Seuraavat fiiliskuvat on otettu Vesijärven rannalla sijaitsevalla partiokämpällä.

rankinen2.jpg

rankinen3.jpg

rankinen1.jpg

rankinen4.jpg

 

Huittisissa reissulla tuli nautittua herkkuja, mojitoja ja torilla jäätelöä.

mojitot.jpg

huittistuutit.jpg

 

Oltiin Lahden Taivaanrannassa syömässä, ruoasta piti tietenkin napata kuva!

teerenpeli.jpg

 

Kesäinen reissu Nuuksioon naapureiden vielä koisiessa valmistan aamuteetä.

nuuksiossa2.jpg

nuuksiossatouko.jpg

 

Kirsikankukkajuhlillakin tuli piipahdettua, eikä raesadekaan menoa haitannut!

kirsikankukat.jpg

 

Kävimme Huovilan pihalla Kärkölässä tutustumassa Helvi Sipilä -näyttelyyn sekä kotiseutumuseoon.

huovila2.jpg

huovila1.jpg

 

Sitten eteläiseen naapuriin. Reissattiin heinäkuussa neljä päivää Virossa. Kuvat ovat kaikki Pärnusta.

parnussa2.jpg

parnussa3.jpg

parnussa1.jpg

 

Toukokuussa oli toinen reissu Viroon, tämä linnanraunio on Rakveressa.

opintomatkarakvere.jpg

 

Naapureidenkin kanssa kävimme Tallinnassa, sieltä kissakahvilasta muutama kuva!

kissakahvila3.jpg

kissakahvila1.jpg

kissakahvila2.jpg

 

Kaikki seuraavat kolmisenkymmentä kuvaa ovatkin sitten viisipäiväiseltä Malaganreissultamme. Kuuma oli, mutta maisemat, kasvit, nähtävyydet olivat mukavia, rannoista, ruoasta ja juomasta puhumattakaan!

malaga1.jpg

 

 

puhmalaga2.jpg

puhmalaga3.jpg

puhmalaga1.jpg

malaga36.jpg

malaga37.jpg

 

malaga13.jpg

malaga15.jpg

malaga14.jpg

malaga17.jpg

malaga20.jpg

malaga22.jpg

malaga16.jpg

malaga18.jpg

malaga19.jpg

malaga21.jpg

malaga23.jpg

malaga25.jpg

malaga26.jpg

malaga27.jpg

malaga28.jpg

malaga24.jpg

malaga31.jpg

malaga30.jpg

malaga29.jpg

malaga35.jpg

 

malaga2.jpg

malaga4.jpg

malaga3.jpg

malaga8.jpg

malaga6.jpg

malaga7.jpg

malaga12.jpg

malaga11.jpg

malaga10.jpg

malaga9.jpg