Tuntuu, että vuoden 2015 postaukset ovat olleet lähinnä kirjeitä ja kirjoja. Alun perin perustin blogin tarkoituksenani esitellä käsitöitä. Siispä nyt kasaan tähän alkuvuoden käsitöitä, olen jälleen innostunut ompelemaan kun ompelukonekin palasi huollosta.

 

Joskus alkuvuodesta ompelin kirjekaverin tyttärelle kukallisen tunikan ja keltaisen hameen. Lahjan saaja oli tykännyt. :)

sophientunika.jpg

sophienhame.jpg

 

 

Parvekepuutarhani muutti kesäreissujen ajaksi kolmeksi viikoksi mökille hoitoon. Otin muutamia kuvia muutosta, koko puutarha mahtui kerralla hissiinkin!

kasvitmuuttaa.jpg

kasvithississ%C3%A4.jpg

 

Kasvien palattua ne olivat napanneet mökki-ilmastosta mukaansa muutamia rikkaruohoja, ja osa puutarhani kasveista rehotti täysin vallattomina, rukolakin oli ehtinyt kukkia moneen kertaan.

 

Uutena tulokkaana meille muutti heinäkuussa sukulaisten pihasta "karvaminttu", joka on tässä kuvassa etualalla. En muista/tiedä mintun oikeaa lajiketta, mutta "mojito-puska" -nimelläkin tunnistettaneen.Takana on meidän kaksi traakkipuuta, joita olen yrittänyt varjella kissojen hampailta. Jostain syystä ne ovat mitä mainiointa naposteltavaa kattien mielestä!

minttujatraakit.jpg

 

Parvekkeella kukkii olkikukka, joka tekee metrin mittaisia varsia ja sitten kuivia, oljelta tuntuvia kukkia. Pari kukkaa leikkasin irti, ja ne ovat jo valmiiksi kuivakukkia, kätevää!

olkikukka.jpg

 

Tässä vielä pari yleiskuvaa parvekkeesta kasvien palattua kotiinsa. Siirsin myös avokadon (hyllyssä ylimmäisenä oikealla) sekä ihmehedelmät (todennäköisimmin passionhedelmä) parvekkeelle (toisessa kuvassa oikealla alhaalla, parvekkeen lattialla padassa). Toin Malagasta muutaman palkopuun palon (heh, palkokasvi, joka kasvaa puuksi?), ja ne on istutettu hyllyn toisella tasolla olevaan metalliseen astiaan. Näitä kuvia otettaessa "malagapuut" eivät olleet vielä itäneet, mutta tänään huomasin, että sieltähän pukkaa jo versoa!

parveke2.jpg

parveke1.jpg

 

Ruokiakaan en ole maininnut pitkään aikaan. Tässä siis muutamia otoksia kotoa ja maailmalta.

 

Puolukka-valkosuklaaporkkanakakkuohje löytyi muistaakseni Pirkka-ruokaliitteestä

porkkanakakku.jpg

porkkanakakkutaas.jpg

 

Sienipiirakka ei varmaan koskaan ole kovin kuvauksellinen, mutta lupasin kirjekaverilleni ottaa kuvan sienipiirakasta! Sopii hyvin tähän vuodenaikaan, kun on ollut niin sateinen kesä, että metsä pursuaa marjoja ja sieniä.

 

sienipiirakka.jpg

sienipiirakka2.jpg

 

Yksi ruokakuva maailmalta, reissasimme maaliskuussa naapurien kanssa Tallinnaan, ja tässä F-hoonen erinomainen kebabrulla-annos. Kävimme samaisessa ravintolassa myös nyt heinäkuussa, se on niin viihtyisä paikka, voin lämpimästi suositella!

fhoonemaalis.jpg

 

Loppuun tietenkin pari kissakuvaa! Uusi perheenjäsenemme Peikko kadotti tappelussa valitettavasti pienen palan korvastaan. Nyt korva on aika lailla parantunut ja kissa toipunut. Vielä nuo katit vihoittelevat toisilleen, mutta sietävät toisiaan jo paljon paremmin alkuun verrattuna! Tänään heräsin Peikon vierestä, tyyppi oli uskaltanut tulla sänkyyn, joka yleensä on vahvasti Leon reviiriä.

Kattipalleroisilla on kovin samantyylisiä nukkuma-asentoja, vaikka yleensä Leo on se, joka rötköttää raajat levällään ja Peikko taas nukkuu kissamaisesti sykkyrällä.

leohassusti.jpg

peikkohassusti.jpg

 

Peikko osaa olla valoittavan hurmaava!

peikkosohvalla.jpg

 

Ja Leo löytää mitä kummallisimmat paikat hengailla. Tällä kertaa se änkeytyi pieneen tilaan saumurin ja kangaskasojen ja seinän väliseen tilaan.

leokoneidentakana.jpg

 

Ihan viimeiseksi jo keväällä nappaamani kuva nykyisestä työmatkasta, ainakin jos haluaa suoralla bussilla mennä. Aloitin työni eräässä pääkaupungin oppilaitoksessa kieltenopettajana muutama päivä sitten, ja toivon viihtyväni työpaikassa pitkäänkin!

tulevamatka.jpg