Parvekkeella on tänä kesänä kasvanut ruukullinen taimia, ja lappuun olin kirjoittanut "joku hedelmä". Nyt olisi aika yrittää selvittää, mikä hedelmä on kyseessä. Jos joku sattuisi vaikka tätä kautta tunnistamaan tai edes heittämään veikkauksia.

Ruukussa on viisi tainta, niistä pisimmät kaksi ovat noin 20-senttisiä, pisimmät lehdet 14cm. Siementen ulkonäköä en muista, pieniä ne olivat, ja ehkä mustia Avokado on siis ainakin suljettu pois (vaikka kasvit hieman siltä näyttävätkin). Kuivattuina siemenet olivat olleet varmaan vuoden, ja liotin niitä muutaman tunnin ennen kylvämistä. Lehdistä ei erity minkäännäköistä tuoksua hierottaessa, eli sitruskasvi tuskin on. Vahvoja epäilyjä ovat passionhedelmä (tosin taitaa olla köynnös), papaija, sharon ym. Melonit taitavat olla rönsyileviä ja kiipeileviä, ja nämä pysyvät ainakin toistaiseksi omin voimin pystyssä. Itäminen kesti hyvin pitkään, varmaan kuukauden ellei parikin, mutta ylläpito on naurettavan helppoa, liiasta vedestäkään eivät ole hätkähtäneet. Nyt ehkä pitäisi koulia jokainen omiin koteihinsa. Lehdet ovat ohuita ja hennonoloisia, ei lainkaan sellaisia koppuroita kuin sitruunassa (viimeisissä kuvissa tummempi kasvi on sitruuna vertailun vuoksi). Lehdissä on läheltä tarkasteltuna havaittavissa pienenpientä vaaleaa pilkutusta.

 

Sitten niitä kuvia.

 

msyteerihed1-normal.jpg

mysteerihed2-normal.jpg

mysteerihed3-normal.jpg

mysteerihed4-normal.jpg

Msyteerihedelmä tosiaan, mutta kaunis huonekasvi!