Edelleen näitä kyjyjä valmistuu, vaikka aika loppuikin, haluan silti saada lähes kaikki valmiiksi (yhden ainakin jo hylkäsin).

 

Tällä kertaa hieman suurempi projekti oli vauvan villahousut

Langat:

- Gjestal Vestlandsgarn (keltainen)

- Sandnes Garn Smart (vaaleampi vihreä)

- Drops Karisma (tummempi vihreä)

Puikot: resoreissa 3,5mm ja muuten 4mm

Ohje: Novita syksy 2007 - vauvan pintaneulehousut (tein vain sileää neuletta)

Paino: 140g

vauvanvillahousut.jpg

 

 

Seuraavaksi huopalapaset virolaisesta paksusta hahtuvasta. Puoli kiekkoa meni kummastakin (halusin värit samanlaisiksi keskenään)

huopalapaset.jpg

 

Sitten haluaisin pitkästä aikaa esitellä jotain muutakin kuin valmista. Keskeneräiset työt ovat vähentyneet, enää kolmen käden sormilla laskettava määrä!

 

Olen ahkerasti neulonut Flora Dress -mekkoa pian kaksivuotiaalle neitoselle. Lankaa en ole pitkiin aikoihin ostellut, mutta tähän piti ostaa pari lankakerää lisää. Lanka on Drops Muskatia, jota sain joskus salaiselta neuleystävältä. Neljä kerää on toistaiseksi kulunut, ja kaksi kerää piti hankkia lisää (pistin avopuolison asialle, ettei tulisi muita houkutuksia!).

floradresskesken.jpg

 

Uusiakin käsitöitä aloitin peräti kaksin kappalein, toinen on aiemmin värjäämästäni Wendy Emusta raidalliset (sininen-punainen-keltainen) peruslapaset, ja toinen on Schoppel-Wolle Lace:sta Kiri -huivi.

kirialku.jpg

 

Olisiko joku, joka haluaisi yhden eläkeläishamsterirouvan luokseen viettelemään eläkepäiviään? Reppana tuskin kauaa elää, sillä leuan alla on pieni patti, joka todennäköisesti on vaaraton rasvapatti. Tämä rouva etsisi hyvää eläkekotia, tai sitten vain otamme hänet mukaan ulkomaille.